|
|
|
||
|
Hae euro-cscl.org palvelusta: |
Perusaste |
Lukio ja keskiaste |
Yliopisto ja AMK |
Kirjoittaja Seppo Salmivirta on Wednesday June 12, @12:21PMAvainsanat tutkiva oppiminen, ITCOLE-projekti 1.1 Projektin aihe Tutkivan oppimisen projekti antiikin Rooman valtakunnasta otsikolla "Kaikki tiet vievät Roomaan". 1.2 Osallistujat Projektin ohjaajana ja opettajana toimi luokanopettaja Seppo Salmivirta. Projekti totutettiin Santahaminan peruskoulussa ja oli osa ITCOLE-projektia, Synergeia opiskeluympäristön alfaversion pilotointi- ja kehitystyötä. Oppilaat olivat kuudesluokkalaisia, 12-13-vuotiaita. 1.3 Oppiaineiden integrointi Hanke liittyy historian opintokokonaisuuteen. Projektiin integroituvat vahvasti äidinkielen ja kuvaamataidon tavoitteet koulussamme. 1.4 Aikataulu ja ajankäyttö Projekti alkoi oppilaiden osalta viikolla 4, 29.1.2002. Koulussa työskentelimme viikolta 5 lähtien kaksi viikkotuntia tietokoneluokassa. Projekti saatiin päätökseen toukuun alussa. 1.5. Tietokoneen käyttö Oppilaat käyttivät tietokonetta yhteisölliseen tiedonrakenteluun Synergeian tiedonrakentelupalstoilla ja MapTool piirtämis- ja keskustelutyökalulla. Internetiä käytettiin tiedon etsimiseen. Synergeian avulla opettaja ja oppilaat pitivät kahdenvälisiä kansioita töiden lähettämiseen ja palautetteen antamiseen. Koneita käytettiin myös kuvan muokkaukseen ja kirjoittamiseen.
Tarkempi projektin kuvaus Tavoitteet Tiedollisena tavoitteena oli saada tietoa miten Rooman valtakunnassa maailmankuva kehittyi, miten yhteiskunta oli jäsentynyt ja millainen sosiaalinen rakenne vallitsi. Tietoja kulttuurin kehityksestä , uskomuksista, valta- ja vähemmistökulttuurien suhteista sekä elinkeinojen ja taloudellisten olosuhteiden kehityksestä etsittiin myös. Taidollisina tavoitteina oli kehittää lähteiden etsintää ja lukutekniikkaa nopeammaksi. Kirjoittamisessa kehitettiin muistiinpanotekniikkaa, lauserakenteiden monipuolisuutta ja kappalejaon merkitystä kirjoitetun tekstin jäsentäjänä. Ajattelutaitojen kehittämisen tavoitteena oli vahvistaa itsenäisen, kriittisen ajattelun asemaa ja yhteisöllisen tiedonrakentelun merkityksen ymmärtämisen vahvistaminen. Opetusjärjestelyt 31 oppilaan luokka oli jaettu kahteen perusryhmään A ja B. Tutko:n alussa ryhmissä muodostettiin 2-4 oppilaan pienryhmiä tutkimusongelmien asettamista varten. Perusryhmillä oli tietokoneluokka käytössä kaksi tuntia viikossa. Ti-luokassa oli jokaiselle oppilaalle oma verkossa oleva kone käytössä. Muistiinpanojen tekemistä varten oppilaille oli varattu pahvikortteja tietokoneluokkaan. Kotiluokassa oli lisäksi kaksi verkkokonetta välituntikäyttöä varten kaikkina viikon päivinä. Prosessin kuvaus Tutkivan oppimisen menetelmä oli oppilaille ennestään tuttu. Kotiluokassa kuitenkin kerrattiin sen vaiheet ja mietittiin mitä osia siitä voisimme parantaa edellisestä projektista. Näitä olivat lähteiden merkitseminen, muistiinpanojen tekemisen ja käytön parantaminen sekä uutena asiana Synergeiaan tultaessa tiedonrakentelun, keskustelun parantaminen. Kontekstin luominen aloitettiin kahdella tavalla. Ensinnäkin Synergeiassa avattiin ensimmäisenä tiedonrakentelu otsikolla "Mistä luulet sanonnan Kaikki tiet vievät Roomaan johtuneen?" sekä katsomalla Kadonnut maa-sarjasta Roomaan käsittelevä jakso. Pienryhmät työstivät kotiluokassa ensin aivoriihen johon jokainen mietti muutaman tutkimusongelman. Ryhmä yhdessä päätti mikä kysymys otettiin tutkimusongelmaksi. Tähän jokainen vastasi itse luomalla omilla senhetkisillä tiedoillaan ensimmäisen työskentelyteorian. Tietokoneluokassa tuntien aluissa käytiin nopeasti läpi kunkin tunnin sisältöä ja missä vaiheessa TutkO:a mennään. Käytössä oli PowerPoint-dioja sekä tussitaulu. Ensimmäiset työskentelyteoriat vietiin perusryhmien omille tiedonrakentelualueille. Tällöin uutta tietoa ei vielä oltu etsitty. Keskustelu oli todella vilkasta. Tiedonrakentelun ajattelun työkalut olivat uusi asia ja niiden selvittämiseen käytettiin kohtalaisen paljon aikaa. Myös toiset teoriat saivat oman tiedonrakentelualueensa. Tällöin uutta, syventävää tietoa oli etsitty ja uusi vastaus tutkimusongelmaan sen pohjalta rakennettu. Tässä vaiheessa käytettiin myös aikaa pelkästään syventyvien kysymysten tekemiseen. Niitä tehtiin yhdessä kahdella eri viikolla. Niiden jatkuvaan tekemiseen kannustettiin koko ajan, mutta päädyin siis myös niiden miettimiseen ohjatusti oppitunnilla. Oppilaat pystyivät jakamaan löytämiänsä asioita hienosti yli omien tutkimusongelmiensa. Oppilaille luotiin Synergeiaan oma kansio kurssitasolle, johon jokainen tallensi omat eri vaiheiden teoriansa wps-tiedostona. Samaan kansioon avattiin myös opettajan ja oppilaan kahdenvälinen tiedonrakentelu palautetta ja kysymyksiä varten. Kolmansia ja lopullisia teorioita ei viety tiedonrakenteluun, vaan opettaja antoi palautetta kahdenvälisessä tiedonrakentelussa. Loppuvaiheessa kokeilimme myös MapToolin käyttöä. Jokaiselle pienryhmälle luotiin oma MapTool-kansionsa. Tehtävänä oli luoda yhdessä miellekartta omasta tutkimusongelmasta. Idea toimi loistavasti, mutta MapTool ei. Sisäänkirjautuminen ei aina onnistunut kaikilta ja talletustoiminto ei toiminut, joten yhtään dokumenttia hyvistä yhdessä rakennetuista miellekartoista ei ole näyttää! Kolmanteen teoriaan piti myös liittää selventäviä kuvia. Joko valmis kuva (esim.Opit-ympäristöstä, jossa on julkaisuvapaita kuvia ja koulullamme sinne pääsy) tai itse piirtämällä ja skannaamalla kuva. Kolmannet teoriat laitettiin vielä niitä varten luotuun kansioon, joka julkaistiin Synergeian julkisella alueella. Tutkivan oppimisen projekti päätettiin tiedonrakentelualuilla kurssin koontaan, joita varten jaettiin uudet ryhmät. Jokaisessa uudessa ryhmässä oli vain yksi ensimmäisen pienryhmän jäsen eli vain hänellä oli oman tutkimusongelmansa mukaista tietoa muinaisesta Roomasta. Näin luotiin positiivinen riippuvuus; jokainen oli vastuussa oman tiedon tuomisesta muille, jokaisella oli annettavaa ryhmälle. Uusi ryhmä keskusteli ja kyseli toisiltaan tarkennuksia ryhmätovereiden, asiantuntijoiden, alueesta.
|
| [moderaattorin login] |
|
| Artikkelleiden tekijänoikeudet omistavat niiden kirjoittajat. Artikkeleihin voidaan akateemisen viittauskäytännön mukaisesti viitata tai materiaalia voidaan lyhyesti lainata. Tällöin lainauksen tai viittauksen yhteyteen tulee liittää asianmukainen lähdeviite. Artikkeleita ei saa julkaista muualla (esim. sähköpostilistalla, keskusteluryhmässä, jne) ilman kirjoittajan kirjallista suostumusta. | |